All posts by jussi

23kesä/15

“Yhden kertausharjoituksen aikana tajusin, että reservissä oleminen oli minulle yhtä tyhjän kanssa”

Varusmiespalveluksen suoritin vuonna 2006. Lykkäsin mokomaa muutamalla vuodella opiskelujen vuoksi. Siviilipalvelus oli tuolloin myös potentiaalinen vaihtoehto, mutta valitsin kumminkin armeijan varmaankin siksi, että paitsi sukuni kaikki miehet olivat käyneet sen, halusin uteliaana ihmisenä myös kokea millaista se oikeasti on ja mitä hyötyä siitä olisi. Palveluksen halusin kesken jääneiden opiskelujen takia suorittaa mahdollisimman nopeasti alta pois. Peruskauden jälkeen sainkin puhuttua itselleni puolen vuoden pestin, joten intti sinällään ei ollut niin paha kuin olisin voinut kuvitella. Vaikka jo varusmiespalveluksen aikana minulla oli omat näkemykseni ja mielipiteeni armeijakoulua ja sen johtamisjärjestelmää kohtaan, ajatus reservinkieltäytymisestä ei syttynyt kuitenkaan vielä tuolloin, vaan lähinnä ihmettelin inttimeininkiä ja menin muiden mukana.
Palveluksen päätyttyä huomasin, että ainoa hyöty minkä sain palveluksesta oli kokonaisvaltainen elämänkokemus. Huomasin myös, että varusmiespalvelus ei ole kaikkia – tai ei ollut ainakaan minua varten. Pari vuotta palveluksen jälkeen sen yhden kertausharjoituksen aikana tajusin, että reservissä oleminen oli minulle yhtä tyhjän kanssa. Lyhyen mutta tehokkaan kertausharjoitusjakson jälkeen pohdin pitkään omaa varusmiespalveluskokemusta, asevelvollisuuden merkitystä yleisesti ja erityisesti sen suhdetta elämääni, ja ennen kaikkea omaa vakaumustani tarttua vielä aseeseen tai yleensäkin olla osana jonkinlaista sotaorganisaatiota tulevaisuudessa. Viimeisen herätyksen koin lomamatkalla Mustanmeren rannalla, kun ihmettelin miten hyvin tulin juttuun paikallisten ja muiden ulkomaalaisten ihmisten kanssa. Tajusin, että minullahan on ystäviä niin naapurimaissa kuin myös kauempanakin. Ajattelin, kuinka paha tilanne se olisi, jos joutuisin sotimaan ystäviäni vastaan, tai yleensäkin ampumaan ihmistä jota en edes tuntisi, mutta olisi kanssani täysin samanlaisessa pattitilanteessa vasten tahtoaan.
Lomalta kotiin päästyäni ei mennyt kauaa, kun tein täydennyspalvelushakemuksen ja marssin lomakkeen kanssa aluetoimistoon ilmoittautumaan itseni irti reservistä. Asia järjestyi sujuvasti, ja sain jopa pitää sotilaspassini muistona. Astuessani ulos toimistosta vastaan käveli upseeri, joka kysyi minulta “armeijaanko sitä pitäisi päästä?” Vastasin hänelle että “ei, vaan sieltä pois” ja jatkoin kävelyäni hymyillen.
Itse täydennyspalveluksen suoritin vuonna 2010. Tykkäsin kovasti Lapinjärven maalaismaisemasta, ja vaikka viikon aikana seassa olikin muutama puuduttava teoriatunti aiheista jotka olisi hyvin voinut lukea kotonakin, viisi päivää vierähti oikein rattoisasti. Erityisesti pidin hätäensiapukurssista, jonka koin todella hyödylliseksi. Myös kuntosalia, sählyä ym. vapaa-ajan aktiviteettejä oli mukavasti tarjolla jotka onneksi kompensoi sitä ”rangaistuksen” omaista tunnetta. Muita reservinkieltäytyjiä oli laidasta laitaan; nuorista ei-niin-nuoriin, miehistöstä vänrikkiin jne. Tuolloin jotkut olivat hakeutuneet täydennyspalvelukseen silkasta turhautumisesta kertausharjoituksia kohtaan. Vakaumuksen ja jonkinlaisen herätyksen vuoksi olleita itseni lisäksi oli muutama. Porukka oli positiivisella ja fiksulla asenteella mukana meiningissä, ryhmähenki oli mukavan leppoisa. Parasta oli, kun kaikkien kanssa tuli hyvin juttuun – taustasta riippumatta!
– Wilho M.
07touko/15

“Voin lämpimästi suositella, olivat reservikieltäytymisen syyt sitten mitkä hyvänsä”

Suoritin armejan 80-luvun lopussa miehistöön kuuluvana eli silloisella kestolla, joka oli 8 kk. Varusmiespalvelus tuntui omalta kohdaltani väkinäiselle, välttämättömälle ikävälle aikajaksolle. Vähitellen 90-luvun aikana maailmalta uutisoitiin usein sodista, Persianlahden sodasta, Jugoslavian sodasta jne. Katsoessani uutisista televisiossa vuodesta vuoteen näytettyjä pommittamisia ja sotimisia, vähitellen ajatukseni selkiytyi.
En missään yhteiskuntaoloissa kykenisi samaistumaan siihen menoon, tappamaan toisia ihmisiä poliittisista syistä, jota aseellinen sodankäynti lopulta kuitenkin on. En myöskään halunnut harjoitella sitä kertausharjoituksen muodossa, tai tulla assosioiduksi sotilaaksi kriisioloissa.
Täysin tietämättömänä olin pitkään siitä, onko se edes mahdollista “muuttaa mieltään” armejan käynnin jälkeen Lopulta otin yhteyttä siviilipalveluskeskukseen. Sieltä oltiin erittäin avuliaita, ja selitettiin miten prosessi etenee. He lähettivät kirjeen jossa muun informaation ohessa minun täytettäväksi tuli lomake, jonka palautin. Asia hoitui siihen aikaan parissa viikossa. Oli kuin suuri kivi olisi tipahtanut hartioiltani, ei enää koskaan armejaan!
Seuraavana vuonna sain kutsun täydennyspalvelukseen, joka oli Keski – Suomessa pienessä kaupungissa palolaitoksen yhteydessä. Kesto oli 5 arkipäivää. Matkaliput sinne lähetettiin kutsun yhteydessä. Matka Etelä – Suomesta oli pitkä. Junaa piti vaihtaa, ja loppumatkasta vaihdettiin vielä linja – autoon. Odotukset olivat sekavat, en tiennyt millainen viikosta oikein tulee.
Pian huomasin, että aika siellä kului mukavasti, päivätt olivat vaihtelevia ja leppoisia. Päivisin olimme luokkahuoneessa seuraamassa siviilipalvelusasiaa, pelastusasiaa ym. Välillä olimme käytännön harjoituksissa ulkona tai suuressa autohallissa tekemässä erilaisia pelastus – ja sammutusharjoituksia. Iltapäivästä seuraavaan aamuun kukin teki mitä halusi. Osa oli alle tunnin automatkan päässä kotoa, ja lähti kotiin.
Kukin sai olla omissa oloissaan tai jutella muiden kanssa. Tontilla oli iso kota, jossa sai paistaa makkaraa ja polttaa nuotiota. Kylälle ja ruokakauppoihin oli noin kilometrin kävelymatka josta sai ostettua makkaraa ja pientä iltasyömistä huoneeseen illaksi. Palolaitoksen tontilla, hotellin kaltaisessa majoitustalossa oli kahden ja kolmen hengen majoitushuoneistoja, joissa oli jokaiselle omat lukittavat kaapit, suihku, televisio ja wc. Sängyt olivat samassa huoneessa muiden kanssa. Ruokana sai aamiaisen, lounaan ja iltapalaa palolaitoksen ruokalasta. Muut osallistujat olivat eri puolilta Suomea, useilta eri ammattiryhmiltä, suurin osa työssä käyviä ihmisiä iältään 25-40 v.
Ryhmähenki oli iloinen, positiivinen ja fiksu, ei mitään uhoamista, remuamista tai kapinahenkeä. Voin lämpimästi suositella, olivat reservikieltäytymisen syyt sitten mitkä hyvänsä. Erityisesti suosittelen reservikieltäytymistä sellaisille, joita on simputettu, kiusattu tai syrjitty armeja – aikoina eivätkä halua kohdata tekijöitä enää armejan kertausharjoituksissa.

-“Tappamisesta kieltäytyvä”