Suoritin armejan 80-luvun lopussa miehistöön kuuluvana eli silloisella kestolla, joka oli 8 kk. Varusmiespalvelus tuntui omalta kohdaltani väkinäiselle, välttämättömälle ikävälle aikajaksolle. Vähitellen 90-luvun aikana maailmalta uutisoitiin usein sodista, Persianlahden sodasta, Jugoslavian sodasta jne. Katsoessani uutisista televisiossa vuodesta vuoteen näytettyjä pommittamisia ja sotimisia, vähitellen ajatukseni selkiytyi.
En missään yhteiskuntaoloissa kykenisi samaistumaan siihen menoon, tappamaan toisia ihmisiä poliittisista syistä, jota aseellinen sodankäynti lopulta kuitenkin on. En myöskään halunnut harjoitella sitä kertausharjoituksen muodossa, tai tulla assosioiduksi sotilaaksi kriisioloissa.
Täysin tietämättömänä olin pitkään siitä, onko se edes mahdollista “muuttaa mieltään” armejan käynnin jälkeen Lopulta otin yhteyttä siviilipalveluskeskukseen. Sieltä oltiin erittäin avuliaita, ja selitettiin miten prosessi etenee. He lähettivät kirjeen jossa muun informaation ohessa minun täytettäväksi tuli lomake, jonka palautin. Asia hoitui siihen aikaan parissa viikossa. Oli kuin suuri kivi olisi tipahtanut hartioiltani, ei enää koskaan armejaan!
Seuraavana vuonna sain kutsun täydennyspalvelukseen, joka oli Keski – Suomessa pienessä kaupungissa palolaitoksen yhteydessä. Kesto oli 5 arkipäivää. Matkaliput sinne lähetettiin kutsun yhteydessä. Matka Etelä – Suomesta oli pitkä. Junaa piti vaihtaa, ja loppumatkasta vaihdettiin vielä linja – autoon. Odotukset olivat sekavat, en tiennyt millainen viikosta oikein tulee.
Pian huomasin, että aika siellä kului mukavasti, päivätt olivat vaihtelevia ja leppoisia. Päivisin olimme luokkahuoneessa seuraamassa siviilipalvelusasiaa, pelastusasiaa ym. Välillä olimme käytännön harjoituksissa ulkona tai suuressa autohallissa tekemässä erilaisia pelastus – ja sammutusharjoituksia. Iltapäivästä seuraavaan aamuun kukin teki mitä halusi. Osa oli alle tunnin automatkan päässä kotoa, ja lähti kotiin.
Kukin sai olla omissa oloissaan tai jutella muiden kanssa. Tontilla oli iso kota, jossa sai paistaa makkaraa ja polttaa nuotiota. Kylälle ja ruokakauppoihin oli noin kilometrin kävelymatka josta sai ostettua makkaraa ja pientä iltasyömistä huoneeseen illaksi. Palolaitoksen tontilla, hotellin kaltaisessa majoitustalossa oli kahden ja kolmen hengen majoitushuoneistoja, joissa oli jokaiselle omat lukittavat kaapit, suihku, televisio ja wc. Sängyt olivat samassa huoneessa muiden kanssa. Ruokana sai aamiaisen, lounaan ja iltapalaa palolaitoksen ruokalasta. Muut osallistujat olivat eri puolilta Suomea, useilta eri ammattiryhmiltä, suurin osa työssä käyviä ihmisiä iältään 25-40 v.
Ryhmähenki oli iloinen, positiivinen ja fiksu, ei mitään uhoamista, remuamista tai kapinahenkeä. Voin lämpimästi suositella, olivat reservikieltäytymisen syyt sitten mitkä hyvänsä. Erityisesti suosittelen reservikieltäytymistä sellaisille, joita on simputettu, kiusattu tai syrjitty armeja – aikoina eivätkä halua kohdata tekijöitä enää armejan kertausharjoituksissa.

-“Tappamisesta kieltäytyvä”